torstai 5. kesäkuuta 2014

Miksi luksuslaukku ei ole sijoituskohde?

Aina silloin tällöin kuulen sanontaa, että luksustuotteet, etenkin laukut, ovat sijoitus kohteita. Kauniita ne ovat ja muodikkaita, mutta jos ne olisivat sijoituksia niin, eikö niiden kuuluisi tuottaa voittoa pitkällä tähtäimellä. Eli suomeksi sanottuna sinun pitäisi pystyä myymään laukku tulevaisuudessa kalliimmalla, kuin mikä sen alkuperäinen hankinta hinta oli.  Tämä nyt on ihan höpö höpöä. Luksuslaukku on laukku, se ei ole tehty ruostumattomasta teräksestä vaan nahasta, nahkajäljitelmästä tai kankaasta. Hyvin todennäköistä onkin, että luksuslaukku hajoaa tai kuluu siinä määrin, että laukkua on mahdotonta myydä tulevaisuudessa kalliimmalla kuin mikä sen alkuperäinen ostohinta oli.

Laukkujen hintoihin vaikuttavat materiaalikustannusten lisäksi yrityksen logo ja erityisesti brändi. Erilaisilla laukkufoorumeilla ja muotiblogeissa mantraksi on noussut kirjain yhdistelmä LCH tarkoittaa Louis Vuittonia, Chanelia ja Herméstä. Näillä laukkumerkeillä on ns. ajattomia laukkumalleja, joita myydään sesongista toiseen.  Esimerkiksi käytettyjä luksus laukkuja myyvä Portero Luxury, suosittelee näiden merkkien uudelleen myymistä verkkosivuillaan.  Muita luksuslaukkujen jälleen myynnin kriteerejä ovat mm. laukun väri ja materiaali. Suosituin laukkumateriaali on musta nahka.  Jotkut laukkumallit saavat merkeiltään elinikäisen takuun laukun rikkoutuessa, mutta tätä takuuaikaa on supistettu vain joihinkin malleihin, eikä se useinkaan koske ns. IT- bagejä.  Suurin osa huippumerkeistä rajaa takuuajan 1-2 vuoteen.

Tiettyjä helmiä on kuitenkin joukossa. Bukowskin huutokauppa on esimerkiksi onnistuneesti myynyt käytettyjä, klassisia Hermésin Kelly- laukkuja usealla tuhannella eurolla. Tämä on kuitenkin vain yksittäinen poikkeus, sillä harvalla meistä on ensinnäkin varaan Bukowskiin, toiseksi varaa ostaa Grace Kellyn nimen mukaan tehtyyn Hermés laukkuun jonka hinnat ovat alimmillaan 4000e.

Tein nopean tutkimuksen aiheesta ja huomasin nopeasti, että kunnosta riippumatta luksuslaukkujen hinnat laskevat, niiden ollessa käytettyjä. Esimerkiksi Chanel Classic Flapin hinta on uutena noin 3400e ja käytettynä ja hyväkuntoisena laukun saa itselleen 1700e. Hinnanalennus on siis 50 %. Sama kaava toistui muissakin luksuslaukuissa. Hinnan alennukset olivat käytetyissä laukuissa parhaimmillaan 30- 50 % ,mutta lähes aina, vähintään 20 % ja tämä vain tilanteissa, joissa laukkujen takuuaika oli edelleen voimassa.



Yrityksille luksustuotteiden myynti on kuitenkin hyvin fiksua. esimerkiksi Ranskalainen LVMH ltd. on tehnyt luksuksen myymisestä todellista bisnestä ja yritys omistaakin lähes puolet maailman tunnetuimmista luksusmerkeistä. LVMH osakkeita voi ostaa Pariisin pörssistä. Vertailun vuoksi LVMH osake maksoi kaksi vuotta sitten n. 60 e ja tämän hetken hinta on 146,80. Kasvua on siis tapahtunut 60 %, kun samassa ajassa luksuslaukun hinta on laskenut 20- 50 %.

Viikon sijoitusvinkki
1. Luksuslaukku ei ole sijoituskohde
2. Jos haluat luksuslaukun, osta se käytettynä
3. Jos aiot saada laukkusi myytyä osta se aina mustalla nahalla
4. Jos haluat sijoittaa luksukseen osta mieluummin LVMH osakkeita, joiden historiallinen tuotto on ollut melko hyvä

Translation

Luxury bag is not an investment, you should buy stocks instead. 

3 kommenttia:

  1. Olen jonkun aikaa kytännyt L'orealia, mutta se on ollut minusta turhan kallis. LVMH vaikuuttaa mielenkiintoiselta vaihtoehdolta. Täytyykin tutkia vähän tarkemmin. P/e näyttäis olevan just ehkä hyväksyttävä ja osinkoakin näemmä maksavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      L'oreal on kieltämättä nykyisessä hinnassaan hieman kallis, mutta saa nähdä miltä tulevaisuus näyttä Q1 jälkeen. LVMH taas on jo pitkään ollut mielestäni erittäin hyvä yhtiö ja onnistuneen Aasia strategian vuoksi kurssikiitokin on ollut aikamoista. Perehdy ihmeessä asiaan!

      Poista
  2. Musta tuntuu, että se on muoti- ja lifestyleblogien luoma hype, että kaikilla yläasteikäisillä ja sitä vanhemmilla naisihmisillä pitää olla merkkilaukku. Ja se ainainen höpinä miten se on sijoituskohde, vaikka ihan selvä statussymbolihan se on :-D toki se on sellaisenakin kokenut jo aikamoisen inflaation.

    Itsekin kun olen vain ihminen, niin iskin kerran silmäni ihanaan laukkuun joka maksoi n. 500e. Perustelin sen itselleni niin, että oli ajaton ja jos se säilyisi ehjänä, niin ei tarvitsisi katsella laukkuja seuraavaan vuosikymmeneneen. Onneksi olin jo tullut taloudellisesti uskoon, niin päätin, että alan nyt säästää ja ostan sen itselleni valmistujaislahjaksi. Nyt yli vuotta myöhemmin kun valmistuminen on ihan nurkan takana, niin kyseinen laukku on poistunut mallistosta. Ehkä ihan hyvä loppujen lopuksi... :)

    VastaaPoista